Varmana Oy
Kun makasin 7/23 sairaaloissa noin 4 viikkoa, niin ainoa ajatukseni oli, että kuinka saan palveltua asiakkaitani loppuun, ja koska tiesin, ettei avoaivoleikkauksesta ole kuin yksi suunta, eli kohti työkyvyttömyyseläkettä, olihan minulla todettu olevan GIII- luokan aivosyöpä.
Olin sopivinani Erittäin Petollisen Firman Suomesta toimitusjohtajan kanssa, että jos suosittelen heitä, joita mainostin myös suomen parhaimpina, niin asia saadaan sovittua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Mutta kuinka kävikään? Tulin petetyksi ja koko "elämäntyöni" valui hukkaan.
Olin tyhmä ja suosittelin Erittäin Petollista Firmaa kaikkiin kohteisiini jatkajaksi ja noin 80 % kohteista he saivatkin joko suoraan, tai sitten välittivät osan sellaisille käytönjohtajille jotka käyttävät heitä aina muuntamohuolloissa. Loput 20% kulkeutuvat myös pääosin heidän töikseen, ovathan he erittäin tunnettuja suomessa.
Kirjanpitäjäni oli jo vuosia laskenut puhtaalle KJ- liiketoiminnalleni arvon ilman mitään kiinteää omaisuutta, vain kaikki asiakassuhteeni, joita olin rakentanut kaikkia jo yli 10 vuotta ja parhaita jo lähes 20 vuotta.
Arvo laskettuna viidelle vuodelle huiteli parhaimmillaan lähes kahdessa miljoonassa eurossa joista voittoa verojen jälkeen olin kerännyt yli miljoona euroa.
Pyysin tästä kokonaisuudesta vain 450.000 euroa alv 0%. Arvatkaa mitä sain, sain tasan 0 euroa.
Eivät vastaa enää edes kyselyihini vaan hierovat vaan käsiään.
Ovat palkanneet jopa kaksi henkilöä hoitamaan käytönjohtajuuksia.
Nämä kaksi uutta ihmistä eivät ole mitenkään tekemisissä asian kanssa mutta Erittäin Petollisen Firman toimitusjohtaja on.
Reijo Purhonen